Tennis, yksityistunti
€ 80.00 / 1 kk
Valmennuksen sisältö
Tietoa valmentajasta
Näin pääset alkuun
Valmennuksen sisältö
Yksityistunneilla harjoitellaan valmennettavan toiveiden sekä tarpeiden mukaisesti. Tunneilla voidaan hioa tekniikkaa ja harjoitella pelillisiä taitoja. Tunnit soveltuvat niin ensimmäistä kertaa tennistä kokeileville kuin myös kokeneemmillekkin pelaajille. Hintaan lisätään kenttämaksu.
Tietoa valmentajasta
Hei, olen Ria! Tennis on kulkenut mukana elämässäni pienestä pitäen. Kilpailemisen aloitin jo nuorena ja kisakokemusta minulle on kertynyt SM-tasolta asti. Jätin tavoitteellisen kilpailemisen loukkaantumiseni jälkeen, jolloin päätin keskittyä valmentamiseen.
Valmennnuskokemusta minulta löytyy niin minitenniksestä, aikuisvalmennuksesta kuin kilpavalmennuksestakin. Oman tennisvalmennusyritykseni olen perustanut vuonna 2021.
Olet sitten aloittelija tai kokeneempi pelaaja, tervetuloa oppimaan uutta ja kehittämään itseäsi tenniksen parissa!
Näin pääset alkuun
Yksityistunneilla harjoitellaan valmennettavan toiveiden sekä tarpeiden mukaisesti. Tunneilla voidaan hioa tekniikkaa ja harjoitella pelillisiä taitoja. Tunnit soveltuvat niin ensimmäistä kertaa tennistä kokeileville kuin myös kokeneemmillekkin pelaajille. Hintaan lisätään kenttämaksu.
Lisää samantapaisia valmennuksia
Miten Klickvalmennus toimii?
Vaihe 1: Kartoitus
Kerrot tavoitteesi, lähtötasosi ja toiveesi valmennukselta. Verkkosivuillamme pystyt myös tekemään testin, jonka avulla voit selvittää kuka valmentajista sopii sinulle parhaiten. Meidän tavoitteena on kartoituksen avulla löytää sinulle juuri oikea valmentaja, siksi tämä vaihe on erityisen hyödyllinen ja tärkeä.
- Tavoitteet ja lähtötilanne
- Aikataulu ja sitoutumistaso
- Kiinnostuksen kohteet (esim. kuntosali, ravinto, hyvinvointi)
- Mahdolliset rajoitteet
Miten Klickvalmennus toimii?
Vaihe 2: Valmentajan etsiminen
Alusta yhdistää sinut valmentajiin, jotka sopivat profiiliisi ja tavoitteisiisi. Olemme koonneet yhteen valmentajia, joiden kattavan osaamisen ja sisältöjen avulla löydät tavoitteisiisi ja lähtötasoosi sopivan ohjelman. Laajan valikoiman ansiosta meiltä löytyy kaikille kaikkea, laji- ja yksilöohjelmista lähtien.
- Valmentajan etsintä on helppoa
- Eri tyylisiä ja erikoistuneita valmentajia
- Mahdollisuus vertailla vaihtoehtoja
- Persoonalliset esittelyt valmentajista
Miten Klickvalmennus toimii?
Vaihe 3: Valmennuksen valitseminen
Valitset valmentajan ja ohjelman, joka tuntuu sinulle sopivalta. Valmentajat esittelevät profiileissaan kattavasti ominaisuuksia, osaamista ja valmennustyylejä. Valmentajien erilaiset osaamiset, hintatasot ja valmennuksien tavoitteet muodostavat monien eri vaihtoehtojen yhdistelmiä. Valmennukseen liittyminen on tehty helpoksi yhdellä klikkauksella.
- Selkeä sisältö ja tavoitteet
- Eri hintatasot ja paketit
- Ei turhia sitoumuksia
- Helppo aloitus yhdellä valinnalla
Miten Klickvalmennus toimii?
Vaihe 4: Aloita ja etene
Pääset suoraan alkuun ja tiedät, mitä tehdä seuraavaksi. Valmentajien ohjeiden avulla eteneminen on helppoa ja yhteisöllinen tai yksilöllinen tuki on käytettävissäsi valmennuksen ajan.
- Selkeä aloitus ilman epäselvyyksiä
- Ohjeet ja tuki heti käytössä
- Seuranta ja eteneminen omassa tahdissa
- Mahdollisuus vaihtaa tai kehittää valmennusta